Liitokiekko.com

Kun ihminen hurahtaa uuteen harrastukseen, syntyy alkuhuumassa usein myös tarve hankkia kaikkea mahdollista lajiin liittyvää varustetta ja vempelettä. Päällisin puolin Frisbee-golf tosin vaikuttaa lajilta, joka ei liiemmin kukkaroa rasita, sillä varsinaiset suoritusvälineet eli kiekot ovat suhteellisen halpoja kapistuksia eikä muuta välttämättä tarvitakaan. Tämä on kuitenkin kiekkogolfkuumeen saaneelle tarvikefanaatikolle pelkkä hidaste. Häiriintynyt mieli löytää kyllä tähänkin lajiin liittyviä oheistuotteita juuri niin paljon kuin lompakon kapasiteetti antaa myöden. Häpeillen myönnän itsekin kuuluvani tähän säälittävään ihmisryhmään, joka onnistuu muuttamaan vaikka origamin kilpavarusteluksi. Niinpä ajattelinkin luoda katsauksen — edelleen aloittelijan näkövinkkelistä — golffarin enemmän ja vähemmän tarpeelliseen varustukseen.

Näitä ilman et pärjää

Välttämättömiin välineisiin kuuluvat tietenkin liitokiekot eli frisbeet eli lätyt eli läystäkkeet. Rakkaalla harrastusvälineellä on monta nimeä. Itse hankin taannoin ensimmäisiksi heittovälineikseni kolme kiekkoa, driverin, lähestymiskiekon ja putterin, kaikki mahdollisimman suoraan lentäviä — ainakin myyjän speksien mukaan. Kun muutaman heittokerran jälkeen totesin etten ollutkaan vielä täysin suvereeni tässä lajissa, tein johtopäätöksen, että vika oli tietysti kiekoissa eli niitä piti hankkia lisää. Varhain hankitusta ylenpalttisesta lättyvalikoimasta seuraa usein se, että puutteellisen tekniikan vuoksi kiekkojen lentorataan vaikuttavat enemmän heittojen epätasaisuus kuin kiekkojen ominaisuudet ja tilanteeseen sopivan kiekon valitseminen muuttuu nopeasti lottoarvonnaksi. Been there, done that. Lajia aloittaville kavereilleni olenkin neuvonut pitäytymään aluksi muutamassa kiekossa kunnes lentoradoissa on edes orastavaa johdonmukaisuutta.

Aluksi hankitut pari hassua lituskaa kulkevat tietysti vaikka kainalossa, mutta heti kun määrä ylittää kolmen tulee mieleen hankkia kiekoille oma kassi. Boheemeimpien harrastajien olen nähnyt kantavan pelivälineitään suomalaiskansallisesti pärekorissa, mutta yhä useammilla näkee ihan tarkoitusta varten suunniteltuja laukkuja. Mikäli luonteessa on vähääkään keräilijän vikaa, kannattaa heti panostaa riittävän tilavaan kantovälineeseen. Pienemmän repun resurssit ei nimittäin tule riittämään alati kasvavan kiekkokokoelman mukana kuljettamiseen. Mikään todellinen syy ei kuitenkaan edellytä erityisen frisbeekassin hankkimista, sillä spesialiteettinä on yleensä vain putteria varten tehty pyöreä tasku. Jos kokee, ettei pelin taso kärsi puuttuvasta jännän muotoisesta taskusta, voi vallan mainiosti roudata liparinsa vaikka siinä pärekorissa.

Tarpeelliseen varustukseen voidaan vielä laskea myös pienet merkkikiekot, joilla heittopaikan merkitseminen käy yksiselitteisesti ja erimielisyyksiä ehkäisten. Jos aikoo heitellä sateen kastelemalla kentällä tai peräti sateessa, on pyyhe aika kätevä varuste. Yllättäen kodin astiakaapista siepattu rätti toimii yhtä tehokkaasti kuin kallis kiekkofirman logolla varustettu pyyhekin, mutta kukin valitsee tietysti oman tyylinsä mukaisen tekstiilin.

Harkitsemisen arvoisia hilavitkuttimia

Kynää ja tuloskorttia on turha erikseen mainita, mutta yksi jännä apuväline on ainakin minulle osoittautunut erityisen tarpeelliseksi. Eräästä nettifirmasta hankkimani teleskooppivartinen kiekonpoimintakeppi eli tuttavallisesti frisbee-onki, on tienannut noin 12 euron hintansa moneen kertaan, kun korkealle puuhun, mutaiseen lampeen tai kirvoja kuhisevan pensaikon keskelle jämähtäneen kiekon on voinut noukkia vaivattomasti kauempaakin. Avattuna 180-senttisen, mutta kokoonkasattuna vain noin puolimetrisen pötkön voi kiinnittää jollain klipsillä vaikka kiekkorepun kantohihnaan. Keppi on myös erinomainen kartuttamaan kiekkopiireissä sankarin mainetta, kun voi pelastaa kiekkonsa hukanneen kanssapelaajan pulasta ilmaantumalla paikalle kuin Batman. Tosin Batmanin varustukseen ei ymmärtääkseni kuulu teleskooppivapaa, mistä tulee kyllä lepakkomiehelle pitkä miinus.

Myös kaikenlaisen lajia koskevan lisätiedon hankkiminen on lajista innostuneelle jatkuvan kilvoittelun aiheena. Tarjolla on muutamia videoita ja oppaita, joista saattaa imeytyä aivoihin jokunen käyttökelpoinenkin vinkki. Itse olen katsastanut sekä Learn To Play Disc Golf With John Houck –nimisen vajaan vartin mittaisen videon sekä kaksi Scott Stokelyn noin 40 minuuttista opasvideota ja saman hepun kirjoittaman kirjan. Houckin video on varsin yleisluontoinen ja sopii oikeastaan vain aivan totaaliselle aloitteliijalle, kun taas Stokely tarjoaa tietoa sitten jo vähän edistyneemmälle harrastajalle. Yhteistä videoille on suhteellisen kökkö tekninen laatu. Naapurien iloksi äänenvoimakkuutta saa olla säätämässä vuoroin kovemmalle, vuoroin hiljemmalle. Stokelyn kirja sisältää suunnilleen saman informaation kuin videotkin mutta kirjoitetussa muodossa.

Näillä pääset jo hullun kirjoihin

Nämä loput ovatkin jo sitten sitä osastoa, että näiden poimiminen laukusta julkisella paikalla saattaa johtaa vähemmän mairittelevien lisänimien yhdistämiseen persoonaasi.

Ulkomaisten nettifirmojen sivuilla näkee toisinaan “birdie bag” –nimisiä kapistuksia, joiden tarkoitus on pitää sormet kuivina. Kyseessä on pieni pussi, jossa on käsittääkseni jotain puujauhetta, joka imee kämmenistä kosteutta ja parantaa otetta. Toinen outo kapine on pieni kiekon pohjaan teipattava lamppu, joka “mahdollistaa” heittelyn yöpimeällä. Vain yhden gramman painosta huolimatta otaksun tällaisen fikkarin kuitenkin sen verran vaikuttavan kiekon lento-ominaisuuksiin, että epäilen kyseessä olevan enemmänkin ns. novelty-osaston vekotin.

Frisbee-golf pelikorteilla kierrokseen saa uutta tenhoa. RIPT-kortteja nyhdetään joka väylän jälkeen ja korteissa annetaan seuraavalle väylälle uudet erityissäännöt. Lisäksi saatavilla on myös Disc Golf Dice Game eli noppapeli sadepäivien varalle, mutta nyt menee jo niin levottomaksi, että on syytä laittaa tälle kolumnille piste.

Kuten jo alussa tuli todettua, olen itse varottava esimerkki keräilyhullusta harrastajasta, jonka varustemäärä ei ole missään suhteessa taitoihin. Itse asiassa pelkään sitä päivää, kun pärekorimies ja minä osumme taas samalle heittopaikalle. Näen jo sieluni silmillä, kuinka hän kaivaa vasustaan kuluneen driverin ja sinkauttaa tyylikkäällä heitolla kiekkonsa nätisti korin tuntumaan, kun meikäläinen tonkii frisbee-ongellaan vilkkuvilla valoilla varustettua läystäkettään puun latvasta kiekkofirman logolla somistetulla pyyhkeellä otsalta hikeä pyyhkien…