Liitokiekko.com

Ulkopaikkakuntalaisina minulla ja kaverillani oli ensin pieniä suunnistusvaikeuksia, mutta loppujen lopuksi löysimme radalle.

Alkuun parkkeerasimme auton Veikkolan urheilupuiston hieman epävirallisen näköiselle paikoitusalueelle (käännyimme siis Eerikinkartanontieltä suunnilleen Käärmekuusenpolun liittymän kohdalta, siis toiselle puolelle kuin Käärmekuusenpolku). Onneksi kaverilla oli kommunikaattori messissä ja pienen surffailun sekä nettikartan tutkimisen jälkeen löysimme pururadan varrelta ilmoitustaulun ratakarttoineen.

Ensimmäisen väylän tii löytyikin sitten helposti em. ilmoitustaulun läheisyydestä.

1. Väylää voisi luonnehtia vaikka sanalla "perushysse". Veikkolan frisbeegolfradan sivuilla oleva luonnehdinta mitäänsanomaton on turhan ankara. Väylään lisäväriä tuo viimeisen 10 metrin korkeusero eli väylä tippuu loppuosallaan muutaman metrin. Pro-pelaajat nyt ottavat kakkosen mistä vaan, mutta aloittelijat ja keskikasti saavat onnistua ihan oikeasti perushyssessään.

Avaus olisi hyvä saada hyssyteltyä sinne vasemmalle. Jos kiekon saisi jäämään johonkin em. tiputuksen liepeille, niin sieltä on sitten mukavaa ja helppoa sijoittaa kiekko korin alle jos sitä ei koriin sattuisi saamaan. Tilaa väylällä on tarpeeksi, kunhan heittää rauhallisesti. Peruskolmonen.

2. Mielestäni kakkonen on ykköstä mitäänsanomattomampi. Perusheitto riittää hyvin kakkoseen. Viivasuoralla avauksella voi jäädä väylällä olevan juurakon taakse, mutta sieltäkin kakkosen voi putata sisään. Väylällä ei juuri ole korkeuseroa.

3. Korkeahkon annukan käyttö on tällä väylällä mielestäni helpoin tapa päästä korin tuntumaan. Kovaa ja korkealta ja kakkosta korttiin.

4. Väylän haasteellisuutta lisäävät lukuisat havupuut, joihin on helppo saada osumia jos yrittää kunnianhimoista avausta. Jos avaus/lähestyminen jää vajaaksi, niin putti kannattaa heittää varovasti. Muutoin lätty tipahtaa turhan kauas korilta. Pari metriä korin takaa nimittäin kallio alkaa pudota suht. jyrkästi.

5. Väylä on reilu 100-metrinen, mutta avauksia korin juureen on turha haikailla. Mando estää pommihyssen tms. käytön. Ainut vaihtoehto on suora ja rauhallinen avaus alamäkitunneliin. Kiekon saa lopulta varsin vähällä vaivalla pohjalle, mistä sitten on jo helppoa lähestyä loivaan ylämäkeen korille ja upottaa putti kolmosella.

6. Tämä melko jyrkkä ylämäkiväylä on melko lyhyt ja helppo. Huolimattomalla heitolla kiekon saa kuitenkin metsikköön ja kallion juurelle, mistä on taas suht. haasteellista palata takaisin kallion päälle ja korille. Kakkonen on todennäköinen ja kolmonen must.

7. Melko pitkä alamäkiväylä, missä pituus merkitsee paljolti samaa kuin tarkkuus. Väylää reunustavat kuuset pysäyttävät leveäksi karanneet avaukset joko oksillaan tai rungoillaan niin tehokkaasti että nelosen tekemisessä tulee nopeasti kiire. Väylä kaartuu ensiksi loivasti vasempaan ja viimeisellä kolmanneksella oikeaan. Lähestymiset korille pidettävä matalina. Kolmonen korttiin hyvällä avauksella.

8. Lyhyt kakkosväylä. Kannattaa käyttää spotteria tai muuten tarkistaa, että lenkkeilijä tms. hlö ei osu kiekon tielle. Väylä nimittäin ylittää pururadan. Korille pääsee joko miedolla hyssellä tai annukalla. Osa paikallisista kuntoilijoista ilmeisestii tuntee frisbeegolfin lajina. Sen verran eräskin vilkuili ympäri metsiä ohi juostessaan. Oliskohan joskus joku unohtanut käyttää spotteria.

9. radan pisin väylä. Par 5:ia ei ihan joka radalla ole. Jos tyytyy vähän lyhyempiin, mutta tarkempiin heittoihin, niin par:iin pääseminen ei ole mitenkään ylivoimaista. Rajulla repäisyllä voi löytää itsensä tiheästä koivikosta/ männiköstä/kuusikosta/ pajukosta kiroilemasta useampaankin otteeseen.

Kokonaisuutena Veikkolan frisbeegolfrata on ihan mukava perusrata, joka sopii erityisesti aloittelijoille ja lajin vähemmän fanaattisille harrastajille. Ei liian tukkoinen ja/tai ryteikköinen, mutta tiipaikat melko epämääräisiä."

Juha Tee