Satunnainen radan kiertäminen saattaa aluksi riittää ajanvietteeksi ja pientä kehittymistäkin voi tapahtua, mutta jossain vaiheessa tulokset tuntuvat jämähtävän paikoilleen. Monia se ei edes haittaa, sillä onhan frisbeegolf hauska harrastus ilman sen suurempia tavoitteita, mutta aina löytyy myös niitä, jotka haluavat päästä lajissa seuraavalle tasolle. Jotta lajissa voisi kehittyä, pitää joko olla urheilullisesti huippulahjakas ja omata täysin suvereeni silmän ja käden koordinaatio — tai sitten voi alkaa harjoitella. Olenkin koonnut lyhyen kimaran vinkkejä aloittelevan fribaajan harjoitusohjelmaksi. Tässä yhteydessä korostettakoon, että kirjoittaja on itsekin suhteellisen tuore lajin harrastaja eikä millään muotoa mikään zappa, mutta niinpä voinkin hyvällä omallatunnolla ja yritys-erehdys -menetelmän mukanaan tuomalla kokemuksen rintaäänellä esitellä sellaisia metodeja, joilla itse olen onnistunut kohentamaan tuloksiani.
Lähestymisheitolla pinteestä parempiin tuloksiin
Frisbeegolfissa on periaatteessa kolmenlaisia heittosuorituksia. Avausheittoja, lähestymisiä ja putteja. Kaikki ne ovat tärkeitä, mutta joku minua fiksumpi on todennut, että tärkein näistä on lähestymisheitto. Sillä voidaan paikata epäonnistunut aloitusheitto ja vastaavasti pedata helppo putti. Kun lähestymisheitto on siinä kunnossa, että pystyy kiskaisemaan 40-50 metrin heiton alueelle, jonka halkaisija on 10 metriä, väitän, että suurimmasta osasta väyliä napsahtaa varma kolmonen, vaikka aloitusheitto menisikin vähän heikommin.
Lähestymisheittojen harjoittelu varsinaisella golfradalla on tietenkin kätevää, mutta toisaalta laatimalla harjoitteluradan itse, treenistä tulee monipuolisempaa. Itse olen treenaillut lähestymisheittoja vaihtelevissa maasto-olosuhteissa tökkäämällä erilaisiin enemmän tai vähemmän hankaliin paikkoihin oranssisen liikennekartion ja nakellut kiekkoja 40-50 metrin etäisyydeltä mahdollisimman lähelle tötsää. Heittoja kannattaa harjoitella sekä rysty- että kämmenpuolelta ja jos kämmenpuolen heitto ei vielä kuulu repertuaariin, sitä kannattaa ehdottomasti alkaa treenata heti huomenna, mielelllään jo aamusta.
Tarkkuus on avausheitossa avainasia
Avausheitoissa aloittelijan ongelmana on pyrkiminen suuriin pituuksiin tarkkuuden kustannuksella. Itse ainakin olen kiskonut lättyjä hampaat irvessä ja yrittänyt saada sen korin juurelle heti ensimmäisellä heitolla. Kerran kymmenestä yrityksestä se onnistuukin, mutta ne yhdeksän muuta ovatkin sitten kajahtaneet jonnekin ihan muualle kuin oli tarkoitus. Ahneen loppu on kaikkien tiedossa.
Avausheittoja olen treenaillut laatimalla urheiluliikkeistä saatavista oranssisista liikennekartioista, tai mitä pujottelutötsiä ne ovatkaan, oman fairwayn, joka on leveydeltään noin 10 metriä ja pituudeltaan sen verran kuin omat heitot maksimissaan yltävät. Sitten olen yrittänyt nakella kiekkoja siten, että ne jäisivät kartioiden muodostaman kujan sisäpuolelle. Pikkuhiljaa olen pyrkinyt kasvattamaan heittojen pituutta tarkkuudesta kuitenkaan tinkimättä. Vaikeutta voi lisätä rakentamalla väylän siten, että väyln keskellä nököttää jokin maastoeste, joka on kierretävä.
Putti lähtee päästä
Puttauksessa olen huomannut, että kriittinen raja kulkee 12-15 metrin tienoilla. Houkutus yrittää putata kiekko koriin on suuri, mutta järjen ääni muistuttaa, että näillä taidoilla putti onnistuu ehkä 20 prosentin todennäköisyydellä. Pelaamalla varman päälle olen onnistunut petraamaan tuloksiani reilusti. Sen sijaan, että pilaisin kierrokseni paiskomalla lättyä edestakaisin eri puolilta koria, olen suosiolla pedannut naurettavan helpon putin lasauttamala kiekon 15 metristä korin alle.
Toinen kriittinen raja kulkee 5-6 metrissä. Sen sisäpuolella putit onnistuvat 90 prosenttisesti, mutta ulkopuolella pelitilanteen hermopaine nostaa epäonnistumisprosenttia huimasti. Niinpä olenkin keskittynyt omassa harjoittelussani pääasiassa 5-15 metrin etäisyyksiin. Puttaustekniikkojen suhteen kompetenssini ei riitä neuvomaan muita. Se mikä tuntuu toimivan on varmasti hyvä.
Harjoittelu on tietenkin kiekon heittelyä koriin eri etäisyyksiltä. Sellaisen neuvon olen kuitenkin kuullut, että harjoittella kannattaa samalla tahdilla kuin pelatessakin eli jos kierroksella heittää rauhallisesti ja pitkän tähtäilyn päätteeksi, ei kannata harjoitella nakuttamalla kiekkoja koriin sekunti per kiekko tahdilla. Harjoittelun ideana on lukemattomien toistojen kautta luoda aivoihin motorinen muistijälki, jonka voi sen kummemmin ajattelematta ottaa pelitilanteessa käyttöön.
Itse olen huomannut, että mitä hartaammin putatessa tähtäilen ja mietin, sitä varmemmin heitto menee pieleen. Kun viskaan kiekon sen enempiä miettimättä, tulostakin syntyy. Olenkin kehittänyt oman menetelmän, jolla pystyn nollaamaan aivoni ennen heittoa. Zuumailen lyhyesti etäisyyttä korille ja sen jälkeen käännän katseeni kokonaan pois korista. Otan rennon heittoasennon, käännän katseeni ripeästi koria kohti ja heitän kiekon melkein välittömästi. Näin suoritus tulee suoraan selkäytimestä niin kuin olen sen harjoitellessa “nauhoittanut”. Kaikilla tämä ei välttämättä toimi, mutta minua se auttaa.
Siinäpä muutamia helppoja treenivinkkejä muille noviiseille. Jos keksitte itse lisää, otan ilomielin neuvoja vastaan.
KUUKAUDEN ARTIKKELI
LIITOKIEKKOJUTTUJA
- Jere
- Kiekkoja kaverille ja koppa minulle
- Kiekkoja Pohjois-Karjalaan
- Anoppilareissu
- Tarvitsetko uusia välineitä kaudelle 2008?
- Peliarvostelu
- Heiton päässä birdie
- Aloittelijan muistikirjasta: Ensimmäiset kiekkohankinnat
- Liitokiekko on vaarallinen laji
- Urheilua vai eikö?
- “Annukalla pizza koppaan” eli salakielen purkuopas
- Kokemuksia Veikkolan frisbeegolfradalta
- Harjoitellen paremmaksi
- Latitude kiekkotesti
- Frisbee-onki ja muita välttämättömiä välineitä
- Kamujen löytö
- Meikussa radan käyttöohje
