Kiinnostuin lajista asuessani Espoossa vuosina 2005 - 2007, aluksi kävin heittelemässä Oittaan ulkoilualueen 9-rataisella kentällä, mutta varsinkin kesän 2007 aikana kävin myös Nurmijärvellä, Espoossa, Lahdessa, Heinolassa ja Nastolassa.
Yhteensä toistakymmentä rataa tuli kierrettyä. Muuttaessani Outokumpuun syksyllä 2007, jäinkin eniten kaipaamaan juuri frisbeegolfia, sillä opin pitämään siitä erittäin paljon. Siitä tuli joka viikoittainen ulkoilumuoto ja harrastus, oli myös ihan mielenkiintoista seurata tuloksien paranemista, sillä välillä niinkin sattui käymään.
Lähimpään rataan on tällä hetkellä matkaa reilusti yli 100km, lähin rata lienee Rautavaaran metsäkartanonkenttä. Nyt täällä Outokummussa olen saanut uusia innokkaita mahdollisia harrastajia ja paikallisen metallipajan miehet ovat alustavasti luvanneet ainakin yrittää valmistaa muutaman korin jolla pääsisimme alkuun.
Tarkoitus on saada lajia esille myös kesäleireillä, sillä sopiihan frisbeegolf nimenomaan kaikenikäisille pelureille. Joten tulevat uudet harrastajat tarvitsevat täällä oikeastaan kaikkea mahdollista, itse en tarvitse mitään sillä omat kiekkoni ovat vielä ihan pelattavassa kunnossa ja eivät siis ole kesän 2007 jälkeen juuri kuluneetkaan. Joten kaikki apu otetaan täällä Pohjois-Karjalassa enemmän kuin avosyvin vastaan.

