1.000.000 käyttäjää

Miljoonas käyttäjä saavutettiin tänään keskiviikkona ja päivittäinen talvikauden kävijämääräkin siinä samalla nelinkertaistui tämän päivän osalta. Kilpailumme oli aiheuttanut useille kävijöille melkoista hiiren-naksuttelua ja laskurin seurantaa.

Monet ihmettelivät miksi pitää perustella olevansa se "miljoonas" ja sehän tietenkin johtui siitä, että meillä olikin näitä onnekkaita kokonaista viisi kappaletta.

Onneksi ylläpitomme oli ennakoinut tämän tilanteen ja varannut kaikille arvontaan osallistuneille kiekkopalkintoja. Pääpalkinnon, eli Lightning Large Lite Bag -kiekkokassin kiekkoineen voitti onnettaremme arvonnassa Marko Lindberg.

Onneksi olkoon kaikille viidelle voittajallemme ja kiitokset ja syvät kumarrukset uskollisille kävijöillemme. Palkinnot tulevat postissa ensiviikolla!

Voittajien loistavat perustelut voitoistaan löytyvät klikkaamalla tämän uutisen kokonaan auki... Miljoonas kävijä "Roope":

Minä tietenkin ansaitsen palkinnon, koska olen se miljoonas kävijä. Lisäksi hakkasin sormet ruvella reload-nappia niin etten pysty huomenna lähtemään Yyteriin heittelemään muovia. Lisäksi olen niin sanottu "hard-core" -harrastaja, joka ei säiky vesisateita, -25 celsiusasteen lukemia eikä metristä hankea (Hiirosissa heittävät huom.). Koirani on sitä mieltä, että aina on loistava keli ulkoilla. No sillä onkin sukujuuret Labradorin niemimaalla. Liekkö mullakin?

Lajia olen harrastanut vasta vähän yli vuoden, mutta havainnut sen erittäin mukavaksi. Harmi kun löysin lajin vasta näin keski-iässä - parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan. Laji pitää selän loistavassa kunnossa!


Miljoonas kävijä "Ilkka":

Kävipä järjetön munkki, olin 1000000. kävijä sivuillanne. Uusille kiekoille todellakin olisi tarvetta, tuo lumi kun meinaa näin talvisin syödä muovia hiirosessakin. Kassinkin tarvitsisin, vanhaan ei meinaa mahtua tarpeeksi tavaraa.


Miljoonas kävijä "Marko":

Eli tosiaan minähän se miljoonas kävijä hyvinkin olen, sillä käytänhän sivustoanne päivittäin useita kertoja. Sivuilta on aina hyvä käydä katsomassa, että mitä tulevia tapahtumia on luvassa, ja vaikkapa tarkistamassa, mitä frisbeemarkkinoilla on myynnissä.

Sivuilla on myös luotettavaa tietoa maamme frisbeegolfradoista, joita itse tietenkin pyrin hyödyntämään, ennen kuin menen pelaamaan jonnekin uudelle radalle. Tänään käväisin foorumilla, ja huomasin, että juuri sillä hetkellä sivulla oli käynyt 1000001 käyttäjää. Minä luonnollisesti olin se miljoonas, jossen nyt ihan tarkalleen, niin lähellä ainakin.

Palkinto tosiaan olisi ihan tervetullut, sillä lukuisat käyntini foorumilla, ja sen osoitteen levittäminen myös tuttaville ovat varmasti olleet suuri hyöty teille.
Kiitos hyvistä sivuista, ja onnea uudelle sivustolle!


Miljoonas kävijä "Penttala":

Vasemman käden nimettömääni tuli päivällä vieraillessa kummallinen kramppi.
En itse heti osannut asiaa yhdistää tähän miljoonannen kävijän syndroomaan vaan vasta kotona huomasin kiekkoa käteen ottaessani, että sormet eivät suostu pitämään kiekosta kunnolla kiinni. Mietiskelin hetken ja tulin siihen tulokseen, että olen ollut töistä sivuillanne käydessäni miljoonas kävijä.
Koska nyt on jo keskiviikko, tarvitsen aiheen tiimoilta pikaista kuntoutusta koska viikonlopun karvalakkikisat lähestyvät ja olen foorumissanne uhonnut voittavani joitakin Nummelan Frisbeeseuran jäseniä kilpailussa.

Uskoisin helposti jonkun hienon palkinnon helpottavan tätä henkis-fyysistä vaivaa, joka saattaa tuhota maineeni vähintään pitkiksi ajoiksi.


Miljoonas kävijä "Juato":

Miljoona käyvijää on uskomaton suoritus niinkin lyhyen aikaa toimineelle saitille kuin Liitokiekkoilijan–portaali on. Frisbeegolfharrastajan portaali on hieno vastine ruotsalaisten ”discgolfsweden” –sivustolle. Saitilta löytyy jo nyt rutkasti tietoa sekä vasta-alkajille että aktiivisille harrastajille ja kilpapelaajille.

Rataluettelosta on vaivatonta selvittää oman kotiseudun pelimahdollisuudet. Myös kauemmas suuntautuvien pelimatkojen suunnittelu on helppoa; arvosteluista löytyy ratoja moneen makuun niin aloittelijoille kuin pro-pelaajillekin. Liitokiekko-tiimin duunin arvostus näkyy suoraan kävijä-määrissä vaikka joskus varmasti tiimillä on turhautunut olo, kun kritiikkiä toisinaan ropisee niskaan kuin muovia pusikossa. Mielestäni kuitenkin saitin edut ohittavat kirkkaasti toisinaan ilmenevät toiminta- tms- häiriöt. Perusmateriaalin ohella myös useiden frisbeeseurojen keskustelupalstojen keskittäminen samaan portaaliin tehostaa frisbeegolfareiden välistä yhteydenpitoa. Tällöin aloittelevat fribaajat – ja kaikki muutkin sen puoleen – saavat nopeasti vastauksia frisbeegolfaiheisiin kysymyksiinsä jne.

On hienoa nähdä miten Liitokiekko.com tulee tulevaisuudessa kehittymään. Epäilemättä seurojen omia sivustoja syntyy tulevaisuudessa lisää ja myös Frisbeeliiton sivusto tulee kehittymään entistä kattavammaksi. Silti uskon, että ko. seurojen ja liiton ulkopuolisella saitilla on oma tilansa ja tilauksensa. Kaikki mainituthan pyrkivät edistämään osaltaa frisbeegolfin harrastusta kaikkialla Suomessa ja – jos mahdollista – kaikkien suomalaisten keskuudessa (saahan sitä toivoa?).

Uskon olevani Liitokiekko.com-portaalin miljoonas kävijä. Käsitykseni perustuu siihen, että vierailen sivuilla päivittäin ja usein montakin kertaa päivässä. Näin yritän pysyä mukana suomalaisen ja vähän kansainvälisenkin frisbeegolfin kehityksessä ja tapahtumissa mukana. Omalta osaltani olen varsin vaatimattomalla panoksella kantanut korteni kekoon kirjoittelemalla muutaman jutun frisbeegolf aiheisiin artikkeleihin ja/tai rata-arvosteluihin. Vastaavia – ja toivon mukaan entistä parempia - juttuja on tarkoitus kirjoitella myös jatkossa.

Jaksamista koko porukalle ja muistakaa käydä itsekin heittämässä!
 

liitokiekko_logo_dark2.jpg
Copyright.png