Liitokiekko.com on kevään ja kesän aikana pyrkinyt keräämään Google Maps -karttapalveluun kaikki Suomen frisbeegolfradat, jotta harrastajien olisi entistä helpompi löytää perille muillekin kuin tutuille lähiradoilleen.
Palvelu on otettu tyytyväisenä vastaan, sillä kesäkuun loppuun mennessä kävijöitä ratalistassa on ollut yli 12 000. Myös saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista. Kiitos siitä.
Työ on kuitenkin vielä kesken sillä aivan varmasti joitakin ratoja vielä puuttuu ja kaikkien sijaintia kartalla ei ole täysin varmistettu. Toivommekin, että te, arvoisat palvelun käyttäjät, voisitte ilmoitella meille mahdollisista sijaintiin liittyvistä tarkennuksista, ratakartoista sekä tietysti kokonaan puuttuvista radoista.
Julistammekin nyt kilpailun sadannesta frisbeegolfradasta. Henkilö, joka ilmoittaa meille Suomen sadannen frisbeegolfradan palkitaan muhevalla kiekkopalkinnolla.
Virstanpylvääseen on matkaa enää kahden radan verran. Taktikointiin ei siis ole varaa sillä kaksi rataa voi löytyä hyvinkin nopeasti. Ilmoitelkaa siis oitis uusista tai listasta puuttuvista radoista osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .
Mikäli samanaikaisia ilmoituksia tulee useita, kiekkopalkinto arvotaan kaikkien saman sadannen radan ilmoittaneiden kesken.

