Karjaa, Landsbron puistoalue, 9 väylää. Osoite: Näkinkuja 1, 10300 Karjaa
Karjaan kaupunki on jonain heikkona hetkenä päättänyt osallistua tähän suureen, maatamme kiertävään frisbeegolf-huumaan ja rakentaa kaupungin laitamille oman radan. Kyseessä on vastikään entisen Lystilandin alueelle rakennettu 9-väyläinen rata. Ratakartta on kuulemma vasta tekeillä, joten alla olevasta esittelystä voi olla hyötyä muutamaa tiitä (ja koria) etsiessä. Etäisyydet ovat täysin lippahatusta vedettyjä, joten niihin tulee sitten tarkennusta ratakartan valmistuttua. OB:t ovat myös itse keksittyjä, joskin hyvin luontevia. Korit ja tiit ovat merkattu numeroilla, mikä helpotti ensikertalaista kartatonta vaeltajaa. Tiit ovat sijoitettu edellisen väylän korin välittömään läheisyyteen, mikä on siirtymisen kannalta hyvinkin mukavaa, mutta hidastaa kiertämistä, mikäli radalla on muitakin lätyn lennättäjiä.
Rata on ensimmäisen neljän väylän osalta puistomaisen viihtyisä, on siististi leikattua nurmikkoa, kivaa pikku ob:tä ja leppoisaa auringolta tuoksuvaa kiekon paiskontaa lintujen laulaessa kauniisti taustalla. Karu totuus paljastuu kuitenkin viidennelle väylälle mentäessä; loppurata on pääsääntöisesti random-upsien paiskontaa pimeässä tiheässä metsässä, johon ei aurinko paista koskaan ja jossa sataa aina, sekä ihmettelyä missä se kori olikaan korppikotkien kiertäessä poolia, odottaen ensimmäistä tippujaa.
Radan rakennustyöt lienevät vielä (toivottavasti) kesken ja varsinkin raivausta kaivataan lisää metsäväylille. Myös muutaman tiin (ja ehkä myös korin) paikanvaihto saattaa tuoda radalle vielä enemmän luonnetta. Kaiken kaikkiaan hyvinkin kehityskelpoinen pikkurata, joka tuo fiilikseltään mieleen Simonmetsän radan. Kauniina kesäpäivinä saattavat säänpalvojat olla liikkeellä ja vallata nurmikkoalueen, mutten usko että niitä ihan haitaksi asti sinne kerääntyy, sillä alue on erittäin laaja.
Karjaa, Step-by-step:
Ensimmäinen väylä lähtee ruosteisten VR:n strutsinmunakuppien oikealta puolelta, ennen varsinaista puistoaluetta.
1 väylä, n. 90 m
- Suora heitto perille, puiston toiselle puolelle puiden juureen ja varma kakkonen. Hieman oikealle jäävä hoitamaton alue nurmikon keskivaiheilla OB. Kuin myös väylän alkupäässä asfaltin jälkeen oleva hoitamaton pläntti.
2 väylä, n. 90 m
- Tii on heti 1-korin vasemmalla puolella. OB-alueen yli heitettävä määrämittainen rykäisy tuo osaavalle heittäjälle kakkosen. Kori sijaitsee penkin ja roskiksen vieressä olevan pusikon takana.
3 väylä, n. 130 m
- Tii löytyy 2-korin vasemmalla puolelta. Edessä lepää korkeata puustoa ja pusikkoa. Tiiltä näkee korin varsin hyvin, mutta siihen neliömetrin kokoiseen aukkoon, josta sen korin siis näkee, osuminen on perin hankalaa. Vaihtoehdoiksi jää puiden kiertäminen oikealta tai vasemmalta. Lähestymisheitossa oltava suhteellisen tarkkana, jottei kiekko karkaa korin oikealla puolella sijaitsevalle OB:lle. OB on metsikköä julman pudotuksen kera, joten sinne ei kuitenkaan haluisi heittää.
4 väylä, n. 190 m
- Tii sijaitsee 3-korilta vasemmalle hieman takaviistoon. Kori on 1-tiin edessä asfaltin ympäröimällä nurmisaarekkeella. Tällä väylällä ei sen kummempia kikkailuja, isoa kättä ja perille vaan. Edellisväylien OB:t, eli hoitamattomat nurmialueet tämän väylän loppupäässä, on kuitenkin hyvä muistaa.
Siirtyminen metsäosiolle tapahtuu parkkipaikan läpi ja tenniskentän ohi vievää polkua pitkin. 5 tii on heti tenniskenttien jälkeen polulla.
5 väylä, n. 43 m
- Tiin edessä korkeaa puustoa vaikeuttamassa tätä lyhyttä väylää. Kori näkyy tiille ja perus tappo-upsilla on varma kakkonen tiedossa. Överi-fore puiden vasemmalta puolelta saattaa myös toimia.
6 väylä, n. 70 m
- Tii on 5-korin oikealla puolella, traktoripolulla. Koria on turha etsiä silmillään, sillä se on metsän takana piilossa, tiin suuntaisesti, siellä jossain vasemmalla. Traktoripolku vie perille, mutta sitä kautta heittämällä ei järin hyvää tulosta ole tiedossa. Vaihtoehdoiksi jää suoraan metsän läpi yrittäminen, joka ei ole täysin mahdotonta, tai mega-hysse toivottavasti pian kaadettavan pikkupuun vasemmalta puolelta polun linjaa mukaillen. Nooh, peruskolmonen lienee mahdollinen millä vaan avauksella.
7 väylä, n. 70 m
- Tii on 6-korin vasemmalla puolella ja siitä näkeekin korin. Tämä on metsäosion selkein väylä, melkein suora, pikkunäppärä ja määrämittainen perille ja varppi kakkonen, tai sitten puuhun ja ehkä kolmonen…
8 väylä, n. 64 m
- Tii on 7-korin vasemmalla puolella, puiden toisella puolella. Kori on siellä jossain. Murha-upsi pystyyn kuollutta puuta viistäen vienee sinut hyvin lähelle helppoa puttia. Kori on ihan tien vieressä, joten jos on isokätisiä mukana, on spottaaminen paikoillaan, siitä nimittäin vilistää ulkoilijoita ja autoja tasaisin väliajoin. Spottaaminen on myös suotavaa kiekon löytämisen kannalta, korin lähistöllä on nimittäin noin metrin korkuista kasvustoa vaikeuttamassa lätyn paikantamista.
9 väylä, n. 66 m
- Tii on 8-korilta suoraan edessäpäin, parkkipaikan toisella puolella. Kori on tiin suunnan mukaisesti kukkulan toisella puolella, juuri ennen pienimuotoista pudotusta. Ei haittaa vaikka vetää upsinsa hieman pitkäksi, kyseessä ei kuitenkaan ole Halti.
Käytännössä rata ansaitsee kolme tähteä kehityskelpoisuutensa ja alkupuiston ansiosta."




