Salo, Pahkavuori

Pahkavuoren 9-korinen rata sijaitsee Salon urheilupuiston itäpuolella, Pahkavuoren kuntopolun varrella. Paikalle pääsee helposti kävellen, matkaa rautatieasemalta n. 1,5 km ja urheilupuistosta muutama sata metriä. Ykkösväylä sijaitsee Pahkavuoren etelä-osassa.

Radasta:

Rata on avattu vuoden 2005 kesäkuussa ja on helpohko par 3 * 9.

Salon kaupunki ei juurikaan rataa ole siistinyt, joten nokkosviidakko häiritsee heittämistä. Spotterin käyttö onkin pakollista lähes jokaisella väylällä. Uutuutta hohtavat Frisbeezer korit näkyvät keltaisen osuutensa takia hyvin, mutta esimerkiksi kakkosväylän heittopaikalta näkyy kolme koria, joista yksikään ei ole väylän kori.

Kokonaisuudessaan rata on hieman sekava ja vaatisi aktiivisten harrastajien hoivaa. Maasto on kuitenkin monipuolista ja osa väylistä varsin hienoja, kunhan nokkosongelmasta päästään. Korkeuserojakin piisaa ihan riittävästi.

Rata vaikuttaa varsin rauhalliselta, eikä häiritseviä auringonpalvojia, lenkkelijöitä tai jalkapalloilijoita juurikaan näy. Heittäessä saa siis keskittyä olleelliseen ilman pelkoa ns. ”mummontappoheitoista”.

Rata on toteutettu yhteistyössä kaupungin liikuntatoimen sekä kaupungin puutarhaosaston kanssa. Rata suunnitellaan luonnon ehdoilla. Rataan liittyvän kartan ja tietoa radasta saa sen valmistuttua liikuntatoimistosta (Perniöntie 7) tai tenniskentältä (urheilupuisto).
Toivottavasti radalle löytää tiensä innostunut harrastajajoukko, niin voi ohi ajaessaan uudelleenkin pysähtyä kiertämään. Nyt nokkosia oli liikaa, jotta yksin kiertäminen/harjoittelu olisi mahdollista. Kaksi kiekkoa onnistuin hukkaamaan.
 

liitokiekko_logo_dark2.jpg
Copyright.png