
Rata sijaitsee kaupungin Itäpuolen urheilualueella keskustan sillan läheisyydessä.
Suurin osa radan väylistä on vanhassa puistossa urheilukentän
vieressä, jos alueella on jalkapalloilijoita, kannattaa satsata
tarkkuuteen, ettei pelaajia vahingoita. Muutama väylä on vanhan veturitallin
vieressä ja muutama löytyy metsästä, josta myös suurimmat korkeuserot löytyvät.
Suurin osa tee-paikoista on kokonaan maanpinnan tasolla, joten ensikertalaisille ne voivat olla hieman hankalasti löydettävissä, mutta ratakartta auttaa. Ratakartta löytyy myös yhden pukukopin seinältä.
Rata on erikoinen siinä mielessä, että yhteen radan koreista pelataan viideltä
eri aloitusheittopaikalta, mutta se ei ole ongelma, koska täällä ei ainakaan
vielä ole koskaan ollut enemmän kuin 30 heittäjää yhtä aikaa.
Erikoista on myös radan neljä talousrakennusta, joista kaksi on
pukukoppeja. Rakennukset luovat mukavaa estettä ja haastetta, mm. suurten puiden
lisäksi. Ja seiniin SAA heittää ;)
Puucee löytyy myös aivan radan vierestä. Se ei näy kartassa, mutta sijaitsee
muutaman metrin päässä kymppiväylän aloituspaikasta.
Rata, joka on varsin monipuolinen, perustettiin vuonna
2001(Front Nine)ja laajennettiin vuonna 2003(Back Nine).
väylä pituus par
1. 78 3
2. 78 3
3. 30 2
4. 40 2
5. 65 3
6. 53 3
7. 132 4
8. 65 3
9. 45 2
10. 75 3
11. 83 3
12. 79 3
13. 76 3
14. 96 4
15. 51 3
16. 66 3
17. 42 3
18. 114 3
==========================
1268 53
Keskipituus: 70 m
Course Pro, Kim Lindblad, +358 440240467



